Kuuletko, kuuletko, kuuntelen.. mutta kuulenko?

Viestintä on oleellisin ja ehkä vaikein parisuhteen osa-alue. Tätä me teemme ja tarvitsemme joka ikinen päivä. Tässä olemme hyvin erilaisia. Toiselle puhuminen on vaikeampaa, toiselle saattaa olla kuuleminen ongelmakohta. Molemmissa tapauksissa se haastaa parisuhteen. Puhumisen arkuus voi tulla jo lapsuudenkodista opitusta mallista tai myöhemmin koetusta vähättelyn kokemuksesta.

  • Onko vaikeaa puhua ajatuksista, omista tunteista, onko vaikeaa jakaa ominta sisintä?
  • Mitätöidäänkö kertomani, selitetäänkö se pois?
  • Eikö minun tuntemani tunteet ole oikeita?
  • Minkä verran puhumattomuudessa on pelkoa olla avoin?

On totta, että avoimuus altistaa haavoittuvuudelle. Annamme tietoa, jota voidaan käyttää meitä vastaan. Avoimuudella kuitenkin kutsumme toista samaan, avoimuuteen meitä kohtaan. Jokainen päättäköön itse, millaisen mahdollisuuden antaa toiselle, mitä siitä parhaimmillaan saa, ja mitä menettää, jos tähän ei lähde mukaan.

Kuunnella me usein osaamme, mutta kuulemmeko mitä toinen sanoo? Kuulemmeko aidosti ilman omaa välittömästi esiin astuvaa tulkintaamme. Heittääkö oma aikaisempi kokemus ”tiedän jo”-asenteen toisen kertoman päälle, jolloin emme enää kuule.
Ovatko omat mielipiteemme esteenä toisen kertomalle?

Parhaiten saamme toisen hiljaiseksi kuulemattomuudella, ja ihmettelemme, miksei toinen puhu. Kyllä mies puhuu ja nainen puhuu, jos annetaan tilaa puhua. Avoin puhuminen ja aidosti kuuleminen on pari, jonka merkitystä ei voi vähätellä. Joko sitä toteuttaa molemminpuolin tai ei – oma valinta oman parisuhteen hyvinvointiin.

”Miten puhumme” voittaa aina ”mitä puhumme”. Sen toinen kuulee ja siihen reagoi! Ja kun tähän lisää sanattoman kehonkielen, ei toista voi huijata. Jos sanat ja kehonkieli on ristiriidassa keskenään, kielteisempi voittaa.

Viestinnänkursseillani nostan esiin 4 erilaista puhumistyyliä:
Ensimmäinen on jutustelu, jossa kerrotaan päivän tapahtumista, ehkä suunnitellaan seuraavaa lomaa tai aikataulutetaan seuraavaa viikkoa. Jutustelu pitää yllä suhteen kevyttä keskustelua, eikä välttämättä vaadi suurempaa energiaa – toki kuulla pitää tässäkin tyylissä. Tällä tyylillä on tärkeä rooli tiedonkulussa, mutta myös keveyden ylläpitäjänä suhteessa sillä ei kukaan jaksa koko ajan olla syvällinen keskustelija.

Toisena on pohtiva tyyli. Siinä mietitään ja vertaillaan erilaisia vaihtoehtoja tai toimintamalleja. Punnitaan syitä ja seurauksia, kartoitetaan asian eri puolia. Tämän tyylin heikko kohta on siinä, jos vain pohditaan ja pohditaan – ei synny toimintaa vaan jäädään kellumaan.

Kolmas on hallinta/riitelypuhe. Monessa työssä ja ammatissa tarvitsemme ja käytämme hallintatyyliä. Opettaja opettaessaan, pappi saarnassaan tai vaikka kun annamme ohjeita jonkun työn suorittamiseksi tarvitsemme tätä, koska se on selkeä ja tehokas. Hyvä ja tärkeä tyyli sille kuuluvassa paikassaan, mutta väärässä kohdin aiheuttaa kuulijassa puolustuskannalle menon tai toimii ärsytyksenä. Parisuhde ei ehkä ole oikea paikka hallintatyylille. Riitely jakaa mielipiteet. Itse olen RAKENTAVAN riitelyn puolestapuhuja. Rakentavassa riitelyssä kenenkään ei tarvitse pelätä mitään, ei hylätyksi tulemista, ei väkivaltaa, ei mitään. Riita alkaa ja loppuu ja pysyy asiassa. Rakentava riitely selventää asiaa ja lopuksi tehdään yhteinen sovinto. Riitelyä väistellään, jos siihen liittyy pelkoa tai ahdistusta aikaisemmasta kokemuksesta tai itsensä hallinnasta riitatilanteessa – nämä on tärkeää tiedostaa ja näihin löytyy apua, josta hyötyvät kaikki. Enkä nyt tarkoita, että kaikkien pitäisi alkaa riidellä riitelyn takia. Ehkä ennemminkin haluaisin sen olevan kaikille normaalia ja parisuhdetta tukevaa arkea, koska en oikein usko, että parisuhteessa aina ja kaikessa ollaan samaa mieltä. Siksi mieleeni tulee kuulemani väittämä, jossa riitelemättömyys kertoo jommankumman alistumisesta parisuhteessa, kun kummankin pitäisi voida hyvin.

Neljäntenä on avoin puhe. Kerrotaan avoimesti ajatuksista, tunteista, suunnitelmista, tekemisistä, tahdosta ja siitäkin, mitä ei tahdota. Tämä antaa oikeaa tietoa toiselle, antaa mahdollisuuden vastavuoroiselle viestinnälle, luottamukselle ja
kommunikoinnin kautta lisää yhteenkuuluvaisuudentunnetta ja lähentymistä. Tämä on avoimuutta, joka altistaa, mutta myös mahdollistaa.

Mikään näistä neljästä tyylistä ei yksin riitä ja kata arkeamme, vaan kaikkia näitä tarvitaan. Oikeassa suhteessa kaikkia käyttäen väittäisin, että elämä näyttää parhaat puolensa.

Miten voisit kehittää omaa tapaasi kommunikoida? Onko joku tyyli liian hallitseva tai puuttuuko jokin?

Viestintä on asia jota työstämme parisuhdekursseilla ja parikohtaisissa tapaamisissa!
Moni ongelma juontaa siihen hetkeen, kun suhteessa puhuminen ja toisen kuuleminen väheni tai lakkasi. Kun keskinäinen kommunikointi loppuu, seuraavaksi toisen koskettaminen häviää, ja kun läheisyys vähenee, halut katoaa. Onneksi kärrinpyörä pyörii molempiin suuntiin.

Ja taas on peilin paikka!